Olen pitkään suunnitellut tekeväni tänne blogiin jonkinlaiset osiot ruoalle, liikunnalle yms. asioille ja ruoalle sitten vielä alaosiot esim. rasvoille yms. Mutta minä olenkin mestari suunnittelemaan ja listaamaan asioita, mutta se toteutus - no se jää kyllä puolitiehen tai yleensä en pääse edes sinne :-)
Tänään muokkasin toista blogiani kokemuksistamme steinerpäiväkodeista. Yhtäkkiä tuli vaan tarve kirjoittaa sinne jotakin ja teksti vaan tuli sen kummempia suunnittelematta. Näin pitäisi varmaan tätäkin blogia kirjoittaa - ilman sen suurempia suunnitelmia. Mielessäni kuitenkin vilisee koko ajan sellaisia asioita, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin. Ei tekstin todellakaan tarvitse olla täydellistä. Asioita voi lisätä jälkikäteenkin. Mutta kun minun pitäisi aina onnistua täydellisesti kaikessa. Jo ylioppilaskirjoitusten arvosanoja suunnittelin korottavani monta vuotta (yleisarvosana M), mutta suunnittelun asteellehan sekin jäi. DI-tutkinnon valmistumista jarrutti mm. se, että monen kurssin arvosanat olivat liian huonoja, ja niitä olisi pitänyt korottaa. No, korottamattahan ne sitten jäivät.
Miten tämä kaikki sitten liittyy syyllisyyteen ja hyvinvointiin? Olin viikonloppuna MVT:n (Modernin VyöhykeTerapian) diplomikurssilla ja siellä kävin taas läpi mm. omaa syyllisyyttäni/syyllistymistäni asioihin. Muistan lapsuudestani mm. sen kuinka äiti ei saanut minua ja veljeäni tottelemaan ja sanoi meille usein, että isä antaa teille selkään, kun tulee kotiin. Selkäsaunoja en muista saaneeni, mutta tukistamisesta minulla on muistikuvia. Muistan myös sen, että myöhemmin kouluaikana hyvät kouluarvosanat palkittiin rahalla. Jos arvosanat eivät olleet riittävän hyviä, tuli aina toruja (isältä). Muistan tunteneeni olon todella syylliseksi, kun joku koe ei mennytkään niin hyvin, että siitä olisi saanut rahapalkinnon.
Yksi asia, jonka muistan lapsuudestani, on se, että itkeminen oli kielletty. Tai ei varmaan ainakaan täysin kiellettyä silloin, kun isä ei ollut kotona, mutta isän nähden ei voinut itkeä. Tänä talvena tyttäremme itki jotakin sylissäni ja oli kauhean pahoillaan myös siitä, että häntä itketti. Sanoin, että silloin pitää itkeä, kun itkettää. Ja mitä tyttäremme siihen vastasi: "Isi ja pappa aina sanoo, että ei saa itkeä". Silloin tajusin, että tämä pappa eli oma isäni oli toiminut samoin jo minua ja veljeäni kohtaan. Minulle nousi mieleen joitakin epämääräisiä muistikuvia siitä, miten joku asia itketti ja kun itku ei vaan pysynyt sisällä, oli isäni jopa vihainen siitä.
Antti Pietiäinen kirjoittaa kirjassaan Tunne, antitunne, perimä - Johdatus tunteiden dynamiikkaan (Karprint Ky 3. painos 2004), että ihmisen aitoja perustunteita ovat pelko, viha, syyllisyys ja häpeä ja aitoja syvempiä tunteita anteeksianto, rakkaus ja totuus. Jos aidot perustunteet kielletään ja patoutetaan jonnekin kehon sisälle, johtaa se antitunteisiin ja sen myötä antitunnereaktioihin, joita ovat paniikki, masennus, huolehtiminen, paljastuminen, ahdistus, pettymys, suru, stressi ja uupuminen.Toisin sanoen käsittelemättömät tunteet jäävät kehoon ja aiheuttavat ihmiselle mitä moninaisimpia oireita. Voi vaan kuvitella, mitä esim. jatkuva ahdistus, stressi ja paniikki aiheuttaa ihmisen elimistölle. Kohtaamalla omat elämänkaaren eri tapahtumiin liittyvät tunteensa ja prosessoimalla ne läpi, voi päästä kokemaan aitoja syvempiä tunteita.
Minun on turha kirjoittaa tähän Pietiäisen kirjaa uudelleen. Siksi kirjoitin asian tähän vain hyvin tiivistetysti. Jos kiinnostuit asiasta, suosittelen lainaamaan Pietiäisen kirjan kirjastosta. Lyhyesti voin kuitenkin todeta, että itsensä syylliseksi tunteminen ja riittämättömyyden tunne voivat olla peräisin vaikka vain yhdestäkin lapsuuden tapahtumasta, jossa lapsi ei ole tuntenut olevansa riittävän hyvä vanhempiensa edessä. Jokaisen omiin tunteisiin vaikuttaa kuitenkin myös perimä. Eli ihminen voi kantaa kehomuistissaan asioita useidenkin sukupolvien takaa. Kyllähän tämä asia on ymmärrettävissä esim. tuon aiemmin kirjoittamani esimerkin kautta. Todennäköisesti isäni on saanut jo omassa perimässään (tai oman kasvatuksensa kautta) sellaisen mallin, että tunteita ei saa näyttää ja niistä ei saa puhua.
Jo pelkkä syyllisyys ja itsensä syylliseksi kokeminen on niin laaja asia, että siitä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen romaanin. Sitä, en nyt kuitenkaan aio tehdä, mutta saattaapi hyvinkin olla, että palaan asiaan vielä jossakin myöhemmässä kirjoituksessani.
Alun perin minun oli tarkoitus kirjoittaa tänään johdantoa ruoan rasvoihin ja niiden vaikutukseen ihmiselimistön toiminnassa. No, ehkä sekin teksti tänne blogiini vielä jossain vaiheessa ilmestyy, sitten kun en liikaa suunnittele sitä kirjoittavani :-)
