Nyt iski taas pitkästä aikaa tarve kirjoittaa, vaikka enpä edes tiedä lukeeko tätä blogiani enää kukaan... Sain tuossa muutama päivä sitten tietää, että saan olla tämän torstai-iltapäivän omineni ja kuten tavallista, tein heti mielettömän pitkän listan asioista, jotka minun pitää saada tehtyä sillä aikaa. No, enpä taas saanut tehtyä varmaan puoliakaan niistä listan asioista, mutta toisaalta lista ei ollut edes realistinen. Ei niitä kaikkia asioita olisi mitenkään voinut saada tehtyä muutamassa tunnissa, kun niissä oli mm. toimitettavia asioita parin kilometrin päässä ja kulkupelinä minulla olivat tänään vain omat jalat..
Äsken päätin antaa itselleni anteeksi sen, että en saanut tehtyä kaikkia niitä asioita, jotka "piti" tehdä. Sen sijaan päätin olla iloinen siitä, että sain tehtyä ne muutamat asiat. Tätä kirjoittaessani tajusin, että "toimitin" siinä sivussa vielä yhden asian, jota en edes ollut listannut. Olen jo pitkään miettinyt, että käyn nykyään joka paikassa aina autolla eikä minun tule enää juuri koskaan käytyä lenkillä. Nyt kävin toimittamassa asioita kävellen reilun 2 kilometrin päässä ja siinähän sitä tuli lenkkeiltyäkin samalla. Mieheni tosin tuli töistä, kun olin kotimatkalla ja poimi minut kyytiin noin puolivälistä, mutta kyllä silti tuli käveltyä varmaan ainakin n. 3 km.
Taisin jo aiemmin kirjoittaa siitä, miten sitä aina tulee vaadittua itseltä liikaa. Kun opiskelin ravitsemustiedettä avoimessa yliopistossa, meillä oli puhetta siitä, miten henkilöä, joka ei ole juurikaan liikkunut ja jonka ravitsemuskaan ei välttämättä ole ihan kohdallaan, tulisi opastaa pieniin muutoksiin kerrallaan. Itselläni on tapana roikottaa asioita tekemättöminä ja sitten ottaa tavoitteeksi tehdä kaikki, kun tytöt ovat poissa kotoa. Yleensä siitä seuraa se, että kun h-hetki tulee, ajattelen jo valmiiksi, että mitään ei tule kuitenkaan tehtyä ja niin siinä sitten myös käy. Tähän voisi soveltaa tuota ravitsemusopintojen ohjetta niin, että ottaakin tavoitteeksi vain pari asiaa, jotka on reilusti realistista toteuttaa käytettävissä olevassa ajassa. Kun sitä sitten huomaa saavuttaneensa tavoitteensa, niin sen tunteen tuoman energian voimalla saattaa tulla tehtyä vaikka vielä "ylimääräinenkin" asia :-)
Pari vuotta sitten, kun vielä asuimme rivitalossa ja omakotitalomme oli rakenteilla, ajattelin aina, että sitten uudessa kodissa laitan kaikki kaapit ja hyllyt järjestykseen ja mikään tavara ei koskaan ole hukassa yms. No, vahasta kodista tuli tuotua kaikenlaista tavaraa mukana uuteen kotiin ja tuolla ne ovat vieläkin kaappien ja laatikoiden täytteenä. Kaikki tuli vaan työnnettyä äkkiä pois näkyvistä. Siivousurakka tuppaa aina kaatumaan siihen, että kaiken pitäisi olla selvää yhdessä päivässä tai illassa ja niinpä sitä ei tule tehtyä mitään asioiden hyväksi. Tähänkin kannattaisi varmasti soveltaa sitä ravitsemusopintojen ohjetta - ottaisi tavoitteeksi vaikka siivota yhden hyllyn yhdestä kaapista tämän viikon loppuun mennessä ja seuraavan hyllyn ensi viikolla. Näin asioille sentään tapahtuisi jotakin eivätkä vanhat tavarat, lehdet, paperit yms. lojuisi kaapeissa kuukaudesta toiseen - jopa vuodesta toiseen... Eli tässäpä hyvä neuvo toisille - älkää asettako tavoitteita liian suuriksi. Älkää siis tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon :-) Miten tämän sitten vielä saisi menemään perille itselle. Ehkä jonkun toisen pitää sanoa se minulle :-)
